punastuminen noloa? punastuminen noloa? punastuminen noloa? punastuminen noloa?
Kaverini Ville on punastuja. Hän pelkää kaikenlaista sosiaalista tilannetta, eli mitä tahansa tilannetta missä voisi joutua huomion kohteeksi tai missä voisi joutua puhumaan vähänkin vieraalle henkilölle. Tutussakin porukassa Ville tuntee usein, miten kasvoja kuumottaa – ja heti alkaa nolottaa. Oireina Villellä ovat tavanomaiset sosiaalisten tilanteiden pelon oireet: Kädet tärisevät kahvipöydässä, maha on kuralla, poskia kuumottaa, ja tuntuu, että on punainen kuin tomaatti…Pahimmillaan Vilen ahdistus nousee paniikiksi ja silloin Ville pakenee paikalta ja lymyää kotiinsa. Noloa. Ahdistavaa.
Koska Ville poikkeuksetta kaikissa sosiaalisissa tilanteissa kokee noita oireita, hän on alkanut vältellä yhteen kokoontumisia, juhlia, kaveriporukoita ym. Han ei halua nolostua eika ahdistua. Esiintyminen julkisesti toisten edessä on Villelle pahin painajainen. Ja silloin kun Ville joutuu johonkin sosiaaliseen tilanteeseen, hän välttelee puhumista – ettei vain joutuisi huomion keskipisteeksi. Jos joku puhuu Villelle hän painaa päänsä alas – ettei punastuminen näkyisi – punastuminen on Villen mielestä noloa ja nolostuttavaa.
Pahinta on, että Villen työhön kuuluisi aika laillakin sosiaalisten tilanteiden sietämistä ja osallistumista. Villen pitäisi ottaa osaa kokouksiin ja mielellään kommentoida. Mutta punastumisen pelon takia se on tullut lähes mahdottomaksi. Ville on alkanut pelätä, että häntä pidetään epäkelpona ja ehkä tyhmänä koska hän ei kommentoi. Kun hän kommentoi, niin hän miettii tarkkaan etukäteen mitä sanoo – jolloin seuraus on se, että hän jännittää entistäkin enemmän ja vastaus saattaa olla siksi tönkkö ja kankea. Ville huomaa tämän itse – ja jännittyy lisää ja punastuu! Villen mielestä aikuinen mies ei saisi punastua. Hän on 42 v. Hän on alkanut masentua punastumisongelmansa takia.
Moni luulee, että Ville on ujo, mutta oikeasti hän ei ole ujo ollenkaan. Eikä Ville ole myöskään ns. introvertti. Ville ei viihdy pitkään yksin (toisin kuin introvertti), hän kaipaa sosiaalista kontaktia. Ville on oikeasti pohjimmiltaan sosiaalinen ihminen. Eikä hän ole ujo. Hän vain inhoaa punastumista. Ja käsien tärinää ja sitä nolostumisen tunnetta, kun tuntee punastuvansa ja pelkää, että kaikki huomaavat ja ajattelevat ties mitä…
Villen kokemus voi hämmentää monia. Usein ajatellaan, että sosiaalisten tilanteiden pelko on sama asia kuin ujous – ja että punastujat ovat siis ujoja ja sosiaalisesti ahdistuneita ja vielä introvertteja. Viimeaikaiset tutkimukset ovat alkaneet tuoda yhä enemmän valoa siihen miksi joku kokee voimakkaita ahdistumisen oireita nimenomaan sosiaalisissa tilanteissa, vaikka toisaalta haluaisi ottaa niihin osaa. On opittu, että joku – aika moni, itse asiassa joissakin tutkimuksissa jopa puolet nuorista amerikkalaisista- voi olla ujo…mutta ei silti ole sosiaalisesti ahdistunut, eli ei kärsi sosiaalisten tilanteiden pelosta. Toisaalta joku kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta, mutta ei ole ujo – niin kuin Ville. Ja vielä: introvertti ei usein ole ollenkaan ahdistunut sosiaalisissa tilanteissa, hän vain viihtyy hyvin omissa oloissaan, eikä siinä mitään vikaa. Ujous ja sosiaalisten tilanteiden pelko ovat itsenäisiä kokemuksia, eivätkä läheskään aina kytköksissä toisiinsa.
No, Ville joka tapauksessa on kärsinyt tarpeekseen sosiaalisten tilanteiden pelostaan ja hän suoritti muutaman terapeuttisen asian minun johdollani. En antanut hänelle varsinaista terapiaa koska hän on kaverini ja se ei oikein suju kavereiden kesken, mutta annoin kuitenkin neuvontaa hänen pyynnöstään. Ville oppi muutaman tärkeän perusasian ujoudesta (hän oli luullut olevansa ujo, mutta huomasi, että ujoudesta ei ollut kyse). Itse punastumisesta ja sen pelosta Ville oppi, että
1: Sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja punastumisen pelkoa pitävät yllä hänen omat pelottavan kielteiset ajatuksensa punastumisesta. Hän oppi, että eivät toiset ehkä oikeasti tuomitsekaan häntä, vaikka hän punastuisi. Hän oppi, että ajatukset siitä, mitä punastuminen merkitsee, ovat hänen omassa päässään, ei toisten. Hän oppi, että punastuminen ei ehkä merkitsekään katastrofia. Punastuminen ei aina olekaan noloa…joten Ville opetteli kyseenalaistamaan omia ajatuksiaan ja tulkintojaan.
2: Keskittymällä punastumiseensa Ville tahtomattaan lisää jännitystään ja heikentää suorituskykyään – ja näin lisää pelättyä punastumistaan…joten Ville opetteli keskittymään muuhun silloin kun otti osaa sosiaaliseen tilaisuuteen – vaikka tunsi punastuvansa.
3: Koettamalla kovasti vältellä punastumista ja punastumiseen ehkä johtavia tilanteita Ville pitää yllä pelkoaan, eikä koskaan opi mitään muuta. Pakenemisesta ja välttelystä tulee elinehto ja pelko punastumisesta ei muutu…joten Ville opetteli pistämään itsensä peliin – punastumisen pelosta huolimatta ja alkoi toimia painvastoin, hän alkoi hakea tilanteita mitä oli enne vältellyt…ja oppi uusia asioita itsestään.
4: Koettamalla peitellä punastumistaan silloin kun on tilaisuudessa missä on vieraita ihmisiä, tai ylipäänsä ihmisiä jotka ehkä saattaisivat (Villen mielessä) arvostella häntä, Ville tekee saman kuin kohdassa 3: hän vain pitää yllä ja lisää punastumisen pelkoaan – ja kohta ei muuta osaakaan kuin keskittyä punastumiseensa…joten Ville opetteli keinoja millä lopettaa turha taistelu…ja koetti sen sijaan vain kokea punastumisen – peittelemättä.
5: Keskittymällä punastumiseensa Ville myös saa aikaan sen, että hän jännittää koko olemustaan fyysisesti, myös kasvolihaksiaan ja niskalihaksiaan ja siten lisää stressiä, jännitystä – ja ahdistusta…joten Ville opetteli rentouttamaan olemustaan.
Ville pääsi voitolle punastumisen pelostaan. Hän toki sai apua minulta, mutta ei varsinaista terapiaa, joten sinäkin voit ainakin kokeilla Villen vinkkejä. Yhteenvetona siis:
Kyseenalaista tulkintasi punastumisen merkityksestä. Ajatukset siitä, että toiset tuomitsevat sinua ovat sinun ajatuksiasi. Älä usko niihin varauksetta.
Keskity johonkin muuhun – älä itseesi ja oireisiisi.
Älä enää välttele paikkoja ja tilanteita missä punastut.
Älä enää koeta peitellä punastumistasi.
Rentouta itseäsi.
Jos todella kärsit sosiaalisten tilanteiden pelosta, etkä vain lievästä punastumisen pelosta ajoittain, niin edellä olevien neuvojen noudattaminen on ehkä liikaa ilman kokeneen terapeutin apua. Ota siinä tapauksessa yhteyttä vapaasti minuun ja kysy yksilöterapiasta tai vaikka mahdollisesta sosiaalisten tilanteiden työryhmästä. Terapiassa punastumisen pelkoon pureudutaan syvällisesti. Terapiassa voi oppia tehokkaasti, että pelkoon ei ole syytä. Lopputulos on usein yllättävä: paitsi että elämää rajoittava sosiaalisten tilanteiden pelko – ja punastumisen pelko – loppuu tai ainakin lievenee merkittävästi, myös itse punastuminen vähenee.
Katso myös:
http://paniikkihairio.fi/lopeta-sosiaalisten-tilanteiden-pelko-ja-liika-murehtiminen-paradoksaalisesti/
http://paniikkihairio.fi/ota-yhteytta/