’Ei pessimismi kannata – ei se kuitenkaan auta’ sanoo tietenkin humoristinen pessimisti ja on varautunut epäonnistumaan – jopa pessimismissään. Kun on aina varautunut epäonnistumaan –kaiken varalta, niin sitten kun se epäonistuminen tapahtuu, niin isku ei tunnu niin kovalta. Näinhän kovettunut, ikuinen pessimisti uskoo takaraivollaan, vaikka ei ehkä tietoisesti tuota myöntäisikään.
Kun optimisti hulluudessaan sanoo: ’kaikki menee hyvin, saan sen työpaikan’ ja sitten pettyy rajusti kun jääkin vaille työtä ja alkaa ryypätä suruunsa niin pessimisti on visaasti jo etukäteen päättänyt epäonnistuvansa. Kun pessimisti sitten myös jää vaille työtä hän saa ainakin ilon sanoa: ’minähän sanoin, että en saa sitä paikkaa!’
Oikeastaan voidaan sanoa, että pessimisti on aina onnellinen: hän on epäonnistuessaan osoittautunut viisaaksi tietoniekaksi joka jälleen tiesi tarkkaan ja varmuudella miten tässä kuitenkin käy…ja jos hän epäonnistuu pessimismissään, eli asia kääntyykin myönteiseksi hänen pessimismistään huolimatta- niin sehän on sitten jopa bonus!
Mutta nythän alkaa näyttää siltä, että pessimismi siis kanaattaakin? Ei toki, ehei. Todellisuudessa asia on paljon mutkikaampi, minkä jokainen todellinen pessimisti tietää. Pessimisti nimittäin ei ole koskaan onnellinen. Pessimisti kun alkaa ajatella jotain suunnitelmaa, tavoitetta tai asiaan ryhtymistä, niin hän suree ja murehtii kolme kertaa:
- Etukäteen: Silloin kun alkaa tavoitella jotakin hän ajattelee: ’ei tästä mitään tule, homma menee varmaankin pieleen.’ Tai hän murehtii ainakin tähän tapaan:’mitä jos en saa sitä paikkaa?..mitä jos menetän paikkani?…mitä jos puolisoni jättää minut?…mitä jos…?
- Tapahtuman aikana: Kun koettaa saavuttaa jotakin pessimisti on jo päättänyt, että on tuomittu epäonnistumaan. Pitäessään (etukäteen)pelkäämäänsä puhetta yleisölle hän ajattelee: ’en minä osaa, en minä onnistu. Kaikki näkevät miten vapisen ja punastun, minulle nauretaan…paras olisi paeta…Näin hokiessaan itselleen pessimisti ei keskity puheeseensa, aiheeseensa – vaan pelkoonsa, jännitykseensä ja varmana pitämäänsä epäonnistumiseen. Tuollaisessa mielentilassa on mahdoton suorittaa mitään vapautuneesti – ja siten pessimisti on jo tuominnut ennustuksensa – siitä, että epäonnistuu – toteutuvaksi.
- Jälkikäteen: kun pessimisti sitten jonkin suorituksen tai yrityksen jälkeen menee kotiinsa hän muistelee sitä miten homma meni pieleen. Kiville. Epäonnistui. Hän pyörittelee mielessään miten ahdistui ja vapisi, miten kaikki luultavasti huomasivat hänen –kuvitellun tai todellisen-epäonnistumisensa. Vaikka epännistuminen olisi vain kuvitteellinen tai osittainen, niin juuri se osa projektia mikä hänen mielestään epäonnistui, pyörii hänen mielessään. Pessimisti ei huomaa tai muista sitä, miten 90% puheesta minkä hän piti oli asiallista ja mielenkiintoista, hän muistaa vain sen kohdan missä takelteli ja unohti mitä piti sanoa (unohti muuten siksi, että oli etutäteen päättänyt epäonnistua).
Pessimisti ei siis ole itse asiassa koskaan tyytyväinen, joten voimme yhtyä otsikon ajatukseen: ei pessimismi kannata, ei se kuitenkaan auta.
Kannattaako sitten optimismi? Jos jatkamme vitsiä, niin pessimisti tietenkin sanoo viisaasti ja kaiken varalta:
’ei optimismi nyt ainakaan kannata – ei se kuitenkaan auta.’ Ja pessimisti saattaa olla oikeassa; optimisti saattaa epäonnistua…
Mutta todellinen optimisti kuitenkin suree harvemmin kuin todellinen pessimisti. Hän suree vain kerran. Jälkikäteen. Jos pelkäät jotakin, mutta otat optimistisen asenteen ja uskottelet itsellesi, että hyvin se menee, niin olet onnellinen siihen asti, kunnes asia meneekin mönkään. Todellinen optimisti suree myös vain lyhyen aikaa ja alkaa sitten suunitella, että miten tästä jatketaan. ’Seuraava projekti tulee onnistumaan.’ Ja taas mennään myönteisessä ajattelussa kohti uusia seikkailuja.
Jos vertaa optimistia pessimistiin, niin huomaa, että optimisti ainakin elää ennen projekteja. Hän nauttii uusista kokemuksista. Hän elää hetkessä ja iloitsee itse matkasta kohti tuntematonta. Hänelle ei pelkkä lopputulos ole ratkaiseva, vaan se, että tuli koetettua. Pessimisti ei elä koskaan. Hän suree ja murehtii.
Optimisti kokeilee uusia asioita ja tekee päätöksiä Pessimisti ei uskalla tai viitsi kokeilla, koska kuitenkin epäonnistuu. Optimisti seikkailee ja oppii – epäonnistumisistaankin, pessimisti viivyttelee eikä opi mitään.
Näillä argumenteilla mitaten ilman muuta kannataa olla optimisti mieluummin kuin pessimisti. Jos näkee lasin puolillaan, niin miksi ajatella, että se on puoliksi juotu, kun voi ajatella, että se on vielä puoliksi täynnä? Kyse on siis asenteesta silloin, kun voi itse asiassa valita miten asian näkee.
Optimismi kuulostaa aika lailla positiiviselta ajattelulta. Se ei kuitenkaan ole aivan sama asia. Tai tämä riippuu siitä, mitä tarkoitetaan positiivisella ajattelulla. Positiivisessa ajattelussa on joitakin ansoja joista on hyvä olla selvillä.
Positiivinen ajattelija uskoo:
’Jos joudun isoon porukkaan, niin jännityn ja jähmetyn enkä saa sanaa suustani ja nolaan itseni.’ Mutta koska hän on positiivisen ajattelun harjoittaja hän toistaa itselleen positiivista vahvistusta: ’olen vahva ja rento, pärjään hyvin porukassa…’
Positiivinen ajattelija ei välttämättä usko, että myönteinen tulos on mahdollinen, mutta hän käyttää positiivisen ajattelun tekniikkaa muuttaakseen totuttuja ajattelumalleja. Loputuloksena hän tietenkin toivoo myös, että vahvistuu ja muuttuu sellaiseksi kuin on uskotellutkin. Jos temppu toimii, niin hyvä. Silloin positiivinen ajattelija on kokenut myönteisen kokemuksen ja voi nyt alkaa jo uskoakin muutoksen mahdollisuuteen.
Ansa on tässä:
Jos temppu ei toimi, niin positiivisen ajattelun harjoittaja saattaa vain huomata suunnattoman eron uskottelunsa ja karmean todellisuuden välillä. Hän saattaa muuttua toivottomaksi. Jos uskot olevasi ruma tai tyhmä tai muuten huonompi kuin muut – ja luulet, että sinusta ei siksi pidetä- ja koetat positiivisella ajattelulla uskotella jotain muuta niin riski on kova. Putoaminen siihen pelkäämääsi ajattelumaailmaan voi olla rankka – jos positiivinen ajattelu ei toimi.
Kognitivisessa terapiassa ei siksi keskitytä positiiviseen ajatteluun – vaan realistiseen ajatteluun – joka kylläkin usein on ahdistuneelle, masentuneelle tai jännittäjälle sama asia. Mutta eroja on. Realistinen ajattelija oikeasti uskoo siihen minkä rationaalisella mielellään tietää: esim. ’pärjään yhtä hyvin kuin nuo muutkin’ jne. Hän uskoo, koska tietää hankittuaan todisteita.
Sanalla sanoen: optimismi on parempi kuin pessismismi. Positiivinen ajattelu joka rohkaisee kokeilemaan ja elämään pelosta huolimatta on ilman muuta parempi kuin negatiivinen ajattelu. Kaikkein parasta on kuitenkin jos oppii uskomaan ne positiiviset (ja totuudelliset, realistiset) asiat itsestään – ja pelostaan huolimatta, jatkuvan murehtimisen sijaan, kokee elämän. Tähän pyritään kognitiivisessa terapiassa. Se ei ole asioiden jankuttamista, vaan puhtaasti tieteellinen tapa testata pelkonsa – ja oppia, että oikeasti pelättävää ei ole.