Tähän tapaan kirjoitti minulle eräs paniikkikirjan lukija.
Miten sosiaalisten tilanteiden pelko eroaa paniikkihäiriöstä? Totuus on se, että molempia ylläpitää pelko. Pelko rajoittaa sitä mitä voit tehdä.
Paniikkihäiriössä pelko liittyyy itse ahdistuksen tunteeseen; paniikkikohtaus on pelottava. Pelkoa lisäävät erilaiset ahdistuksen oireiden katastrofaaliset tulkinnat jotka sitten muuttuvat lisääntyväksi peloksi. Nuo tulkinnat voivat olla vaikkapa: ’apua saan sydänkohtauksen, sekoan, munaan itseni, pyörryn…’ Jos koet tuollaista pelkoa jossain tilanteessa, niin ymmärrettävästi panikoit ja teet mitä tahansa ollaksesi turvassa: pakenet, vältät koko tilannetta jne. Tämä prosessi selitetään perusteellisesti kurssissani: ’paradoksaalinen menetelmä paniikkihäiriön voittamiseksi’. Aivan lyhyesti tässä: paniikkia ylläpitävä voima on pelko. Juuri pelko aiheuttaa sen, että et tee mitä haluaisit. Ja tämä strategia pitää yllä pelkoasi.
Sosiaalisten tilanteiden pelossa koet myös ahdistusta – ja mahdollisesti paniikkikohtauksia. Pelko ei kuitenkaan keskity itse ahdistukseen, vaan siihen sosiaaliseen tilanteeseen. Pelko on yleensä siitä, että joudut jotenkin arvostelun tai arvioinnin kohteeksi. Tuosta pelosta johtuen toimit jälleen jotenkin ollaksesi turvassa: välttelet sosiaalisia tilanteita, et pidä puheita, et halua olla huomion keskipisteenä, piilottelet täriseviä käsiä, valmistelet huolella, mitä ja miten sanot asioita…ja niin edelleen ja niin edelleen.
Kun aikanaan ahdistusongelmia alettiin hoitaa behavioraalisin menetelmin saattiin hämmästyttävän hyviä tuloksia: ihmiset jotka olivat pelänneet hevosia, korkeita paikkoja, suljettuja paikkoja, avoimia paikkoja, ahdistusta – ja paniikkia itsessään, pyörtymistä, kuolemaa…pääsivät pelosta – tai ainakin sen rajoittavasta vaikutuksesta – eroon ja voittivat ongelmansa.
Behavioraalisen hoidon kulmakivi oli altistaminen ja habituaatio. Yksinkertaisesti se tarkoittaa: kohtaa pelkosi (asteittain), tee juuri se mitä pelkäät – pelosta huolimatta- niin voitat sen pelkosi ja ahdistus kaikkoaa. Itse olen hoitanut satoja ihmisiä jotka ovat kärsineet erilaisista ongelmista – pakko oireinen häiriö, paniikkihäiriö, PTSD, yleistynyt ahdistuneisuus, jatkuva huolestuneisuus, erilaisia fobioita, kuten neula ja verikammo, korkean paikan kammo…) joita kaikkia pelko on ylläpitänyt – käyttäen kulmakivenä juuri altistusta. (Sen lisäksi kyllä muitakin, ns. Kognitiivisia menetelmiä).
Yksi ahdistusalue kuitenkin vaikutti usein hoitoresistentiltä: sosiaalisten tilanteiden pelko. Oli arvoitus, miksi ihminen joka altisti itsensä pelolleen, vaikkapa jatkuvasti ja sitkeästi (ja rohkeasti) menemällä työpaikalleen pelosta huolimatta – ei päässyt pelostaan eroon.
Pikkuhiljaa ja tekemällä erilaisia testejä ja tutkimuksia aletiin päästä tästäkin jyvälle. Sosiaalisten tilanteiden pelkoon liittyy pari erityisongelmaa jotka ylläpitävät pelkoa – jos niihin ei puututa. Nuo erityisongelmat ovat:
1. Pään sisäinen tiedon käsittely
2. Tunteeseen perustuva mielikuva itsestä (Sosiaalisessa tilanteessa)
Lyhyesti noista kahdesta ehkä selkeämmällä Suomen kielellä:
’pään sisäisellä tiedon käsittelyllä’ tarkoitan sitä, että kun sosiaalisesta pelosta kärsivä menee tilanteeseen jota hän pelkää – siellä on muita ihmisiä, jotka saattavat arvioida häntä kielteisesti – hän alkaa toimia niin kuin olisi vaarassa: välttelee katsekontaktia, keskittyy omiin tuntemuksiinsa (naamaa kuumottaa, kädet tärisevät, ääni tärisee, vaikea keskittyä…). Kun hän on niin keskittynyt omiin tuntemuksiinsa niin on selvä, että hän ei ehdi huomata mitä todella tapahtuu ympärillä. Ei hän tietenkään täysin blokkaa kaikkea informaatiota, mutta suuri osa siitä mitä hän muistaa tilanteesta kotiin mennessään perustuu siihen miltä on tuntunut – kun on tuntunut kurjalta. Hän ei kerää informaatiota ympäriltään, vaan siitä mitä jo oli pään sisällä ennenkuin hän menikään koko paikkaan! Uusi pelkoa lieventävä informaatio ei pääse läpi! Kannustan lukemaan aiemman artikkelini aiheesta:
http://paniikkihairio.fi/mita-on-sosiaalinen-ahdistus-tai-sosiaalisten-tilanteiden-pelko-ja-miten-siita-paasee-eroon/
Lisäksi joissakin tutkimuksissa ja testeissä on osoitettu, että tuolloin ihminen, silloinkin kun siirtää huomionsa itsestään ympärilleen tekee sen vain vahvistaakseen itselleen sen mitä pelkäsi: ‘ne katselevat minua, ne taitavat nauraa minulle, katselevat hiukan oudosti…’ Ihminen vilkuilee, pälyilee ja spottaa kaikenlaista epäilyttävää. Eli jopa silloin kun hän pääsee irti suoranaisesta pään sisäisestä tiedon käsittelystä, hän huomaa vain asiat ’suodattamalla’ – ikävä kyllä suodattamalla kaiken muun ja päästämällä sisään vain kielteiset tulkinnat ihmisten ilmeistä, eleistä jne.
’Tunteeseen perustuvalla mielikuvalla’ tarkoitan sitä, että jotkut meistä ahdistuessaan ikänkuin ’näemme sielumme silmin’ itsemme sellaisena kuin tunteemme takia tulkitsemme. Jos siis vaikkapa naamaa kuumottaa, niin voit nähdä itsesi punaisena kuin rapu. Itse kuulun tähän joukkoon. Luepa artikkelini omasta kokemuksestani:
http://paniikkihairio.fi/esiintymisjannitys-julkisen-puhumisen-pelko-kuolemaakin-pahempi-pelko/
lainaus: ”…pahinta oli, kun alkoi tuntua, että hiki virtaa kasvoillani valtoimenaan. Näin mielikuvassani kuinka hiki virtasi, ei vain noroina, vaan valtavina virtoina jotka jokainen takimmaisellakin rivillä istuva voi huomata. Tämä tunne lisäsi jännitystäni ja oli aina vaikeampi keskittyä joten pelkäsin yhä enemmän, että unohdan, mitä piti sanoa…Onnekseni minulla oli puheeni kokonaan kirjoitettuna sanasta sanaan…”
Kun sitten menet kotiin nähtyäsi itsesi tällaisena olet uskotellut mielellesi, että näin juuri oli. Olit punainen ja kaikki huomasivat…ja ehkä nauroivat sinulle…kuitenkin useammin kuin ei, tuollainen tunteeseen perustuva tulkinta on liioiteltu, ja joka tapauksessa se on vain tulkinta, vain ajatus…vain pelko, ei faktaa. Näin kuitenkin näet itsesi ja seuraavalla kerralla sosiaaliseen tilanteeseen meno aiheuttaa välittömästi kaikenlaisia pelkoreaktiota ja pelko laukeaa entistä herkemmin. Jopa pelkkä ajatus sosiaaliseta tilanteesta voi laukasta ahdistusreaktion kaikkine epämiellyttävine oireineen.
Noista kahdesta ’todistusmekanismista’ johtuen sosiaalisesta pelosta kärsivä ei aina pääse pelostaa pelkästään altistumalla. Hän voi jopa traumatisoitua jos altistaa itsensä toistuvasti ja joka kerta lähtee kotiin nuo kaksi todistuskejua mielessään. Tämä taas saattaa aiheuttaa toivottomuuden tunnetta, lisääntyvää eristäytymistä ja masennusta.
Kognitiivisila menetelmillä sisäinen tiedonkäsittely samoin kuin tunteeseen perustuva mielikuvakin ovat nujerrettavissa – ja melko yksinkertaisesti ja suoraviivaisesti. Kun tämä yhdistetään siihen, että opit olemaan pelkäämättä itse ahdistusta – tai paniikkia, niin pelko ei enää rajoita sitä mitä voit tehdä. Näin voit tehdä ne asiat pelosta huolimatta – ja voittaa ahdistuksesi. Pidä puhe tai seurustele vapaasti. Anna pelon tulla jos se on tullakseen, mutta älä anna sen rajoittaa elämääsi.
Tavoitteeni on kirjoittaa aiheesta kokonainen kirja niinkuin kirjoitin paniikin hoidostakin, saa nyt sitten nähdä, että milloin se toteutuu…
Mielelläni vastaan kysymyksiin aiheesta ja saatan sisällyttää juuri sinun kysymyksesi – ja vastaukseni siihen kirjaan.