Vastaus: älä koeta päästä eroon ahdistuksesta. Hyväksy se.
Onko jatkuvasti paha olla; heti herättyä ahdistaa ja alkaa välitön jumppa mielessä: onko tänään taas yhtä ahdistava päivä? Jos voit huonosti koko ajan, niin on ymmärrettävää, että mielessäsi on vain yksi asia: ”miten saada olo helpottamaan?” Jäät ehkä jumiin odottamaan, että olo helpottaisi – ja voisit lopulta alkaa elää. Ja siksi kysyt itseltäsi samantapaisen kysymyksen kuin on otsikossa: ”Kuinka pääsen eroon ahdistuksesta, masennuksesta, paniikkihäiriöstä, oudosta olosta, pahasta olosta, depersonalisaatiosta…”
Tässä on ongelma. Niin kauan kuin kysyt itseltäsi tämän kysymyksen; niin kauan kuin keskityt pääsemään ahdistuksesta tai pahasta olosta eroon, et pääse siitä eroon!
Tietenkin haluat eroon pahasta olosta, mutta haluamalla sitä kovasti – aiheutat lisää pahaa oloa. Toisaalta hyväksymällä paha olo voi tapahtua päivastainen: se lähtee…
Ajattelin tämän jutun jälkeen kirjoittaa sarjan artikkeleita jotka käsittelevät tätä ristiriitaa. Koetan samalla antaa vinkkejä, miten oikeasti voitat ongelmasi, olipa se paniikkihäiriö tai oudon olon kokemus, niinkuin depersonalisaatio, masennus tai jokin muu psyykkinen pahan olon kokemus. Tässä artikelissa kuitenkin hiukan yleisasiaa aiheesta ahdistus, paha olo ja hyväksyntä.
Mikä on epänormaalia? Pitääkö ahdistus hyväksyä?
Lyhyesti ensin yleisasiaa asenteestamme kun koemme pahaa oloa tai outoa oloa. Olemme oppineet asennoitumaan niin että on ”normaaleja” kokemuksia ja sitten on ”epänormaaleja”. Normaalit ovat oikein ja hyväksyttäviä kun taas epänormaalit ovat pahoja ja niitä ei saa ainakaan itse kokea. Psykoterapiakin on perinteisesti ottanut tämän asenteen. On ”tervettä normaaliutta”, millä on tarkoitettu, että kunhan ihminen on psyykkisesti terve, hän on onnellinen, rauhallinen ja motivoitunut tekemään tärkeäksi ja arvokkaiksi kokemiaan asioita. Tästä seuraa väistämättä se asenne, että jos ihminen onkin ahdistunut, surullinen, tai kokee esimerkiksi jotenkin outoa, selittämätöntä oloa –kuten depersonalisaatiossa- tai muuten pahaa oloa – niin hän ei ole terve vaan on sairas. Hän kokee psyykkistä sairautta. Ja se koetaan vaaralliseksi, uhkaksi.
Hyväksyntä, joka on olennainen osa muunmuassa modernia kognitiivista ja käyttäytymisterapiaa, on erilainen asenne. Kun hoidan paniikkihäiriöstä kärsiviä tai depresonalisaatiohäiröstä kärsiviä tai masennuksesta kärsiviä, itse asiassa melkein mistä tahansa psykkisestä pahoinvoinnista kärsiviä, esittelen lähes aina alkuun käsitteen ”hyväksyntä”. Joskus (aika usein) kohtaan ensin vastustusta. Ja se on ymmärrettävää: Joku tulee luokseni hakemaan apua kärsimykseen ja minä ehdotan, että emme taistelekaan kielteiseksi koettuja tunteita (tai joskus tunteiden puutetta) vastaan, vaan hyväksymme ne – ja silti teemme asioita jotka ovat tärkeitä…”Helppo sanoa; et sinä voi ymmärtää tätä, ei tätä voi hyväksyä…jos itse olisit ahdistunut jatkuvasti, niin hyväksyisitkö muka sen…” ovat ehkä ajatuksia joita jollekulle tulee mieleen.
Kärsimystä ei tarvitse hyväksyä
En tietenkään tarkoita, että sinun pitäisi hyväksyä kärsimys. Tarkoitan, että kun jatkuvasti koetat päästä joistakin oireista eroon, kun jatkuvasti keskityt olon muuttamiseen – olo itse asiassa vain pahenee ja ennen kaikkea: et voi elää. Et voi elää jos odotat, että olo ensin helpottuu ja sitten menet töihin. Alat siten opiskella, koetat aloittaa romanttisen suhteen, hankit harrastuksen…Mutta sitä hetkeä ei ehkä tule…Elät vain päässäsi, et oikeasti.
Jos joku on masentunut ja ei siksi mene töihin, niin se passiivinen käyttäytyminen on toki ymmärrettävää ja usein välttämätöntäkin – alkuun. Mutta ihminen voi tottua masennukseensa ja siihen, että kun masentaa, ei tehdä mitää vaan ollaan vain kotona. On selvää, että silloin hän jää monia elämää rikastuttavia kokemuksia paitsi – ja usein kokemusten puute lisää masennusta. Kun on päästy hiukan eteenpäin niin paras lääke on mennä ja tehdä vaikka vielä masentaakin. Jokainen joka on kokenut mielialan tippumisen – ja silti raahautunut vaikkapa kuntosalille tietää, että useimmiten mieliala on parempi siellä käytyä. Kun olet mennyt salille vaikka oli vielä paha olla, ehkä, ainakin hetkeksi, et niin keskittynyt vain pahaan oloon, vaan teit asioita siitä huolimatta. Tässä merkityksessä hyväksyit pahan olon.
Ahdistuskin voi olla hyödyksi – tai johtaa harhaan
Tunteethan, kielteisetkin, ovat meille hyödyksi ja välttämättömiä. Ahdistus kertoo sinulle, että jotakin pitäisi päättää, jotakin pitäisi tehdä. Ollaan ikäänkuin risteyksessä ja sinua ahdistaa niin kauan, että olet päättänyt minne mennään. Ahdistus pakottaa johonkin päätökseen ja se hellittää vasta kun päätös on tehty. Kun ahdistus on oikein kova, niinkuin paniikkihäiriössä voi tapahtua, ahdistus kertoo, että nyt on kyseessä oikea uhka ja on toimittava nopeasti. (mutta paniikkihäiriössä tulkinta on väärä, vaikka itse reaktio onkin luonnollinen)
Tunteet voivat silti johtaa meitä myös harhaan, toimimaan niiden mukaan vastoin omaa etuamme – jos aina automaattisesti toimimme tunteen mukaan. Jos tunne, kuten yllä olevassa mainittiin, on masennus, se voi kehottaa meitä vain olemaan…mutta tällä on rajansa minkä jälkeen tunteen mukaan toimiminen pahentaa oloa ja estää sinua elämästä. Jos tunne on jokin outo kokemus, esimerkiksi depersonalisaatio, jossa itse asiassa osa pelkäämäsi tunnetta voi olla se, että tunnetta ei ole tai että olet irrallasi omista tunteistasi…niin mitä todennäköisesti teet? Varmaankin koet aikoja jolloin huomiosi on erittäin valikoivasti keskittynyt – itseesi ja sen oudon olon tarkkailuun. Ymmärrettävää toki, mutta jos sen takia vältät ihmiskontakteja, niin mitä tapahtuu? Jos olet sellainen kuin suurin osa meistä on, niin varmaankin tämä: jäät kotiin ja ajattelet depersonalisaatio-oireitasi ja sitä miten et voi elää…Jos kuitenkin menisit –tunteesta huolimatta- vaikka kuntosalille, niin on mahdollista, että tunnekin olisi hiukan lievempi, ja ainakin voisit saada joitakin elämää rikastuttavia kokemuksia.
Palvelevatko tekosi ahdistusta – vai rikasta elämää?
Toisin sanoen: kun opit hyväksyntää, se tarkoittaa, että olet valmis kohtaamaan ja kokemaan epämiellyttävätkin tunteet sivutuotteena – kun koet rikasta elämää. Kannustan tarkkailemaan reaktioitasi ja käyttäytymistäsi – kun ahdistaa: Palvelevatko toimesi ahdistusta, depresonalisaatiota, paniikkihäiriötä, masennusta…vai palvelevatko ne rikasta elämää?
Jatkossa kirjoitan joitakin täsmällisempiä lähestymistapoja – miten voi toimia toisin vaikka ahdistaa, ja keskityn aika lailla depresonalisaatiokokemukseen, mutta aihe soveltuu kaikkeen ahdisutuskokemukseen. Seuraile!
Kysy kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta:
http://paniikkihairio.fi/ota-yhteytta/