Sosiaalisella ahdistuksella tarkoitetaan pelkoa, jännittyneisyyttä ja ahdistusta jota useimmat ihmiset kokevat aika ajoin siloin kun ovat tekemisissä toisten kanssa. Sosiaalinen ahdistus on osa elämää. Se koskee melkein kaikkia, eikä ole useimmille varsinainen ongelma. Toisinaan osaamme jopa nauraa omalle töppäilylle sosiaalisissa tilanteissa –ainakin sitten jälkeenpäin. Kauan jälkeenpäin. Kerran eräässä tilaisuudessa näin – ja kuulin- kuinka yhdeltä tilaisuuteen osallistuvalta melkoisen tukevalta mieheltä hajosi tuoli alta. Hän putosi lattialle ryminällä. Hetken hiljaisuus…Sitten hän yhä lattialla istuen nosti tuolin selkänojan ylös, ikäänkuin voitonmerkiksi ennen kuin nousi itse ylös. Helpotunutta naurua! joka muuttui hilpeäksi nauruksi, kun hän nousi ylös yhä pidellen voitonmerkkiään ylhäällä ja alkoi kumarrella puoleen ja toiseen.
-Vau, ajattelin, siinä oikea asenne omaan pikku munaamiseen! Mies muutti hetkessä potentiaalisesti nolon tilanteen edukseen. Olen varma, että moni tuon jälkeen ajatteli, että hajoaisipa tuoli minunkin allani, niin voisin olla sankari. Kuitenkin, kun ajattelin tilannetta rehellisesti, niin minun oli tunnustettava itselleni, että jos sama olisi tapahtunut minulle tuon miehen sijasta, niin olisin luimistellut ja häpeillyt. Olisin varmaankin tuntenut kasvojeni kuumenevan – ja sitten pelännyt punastuvani. Se olisi ollut sosiaalista ahdistusta. En kuitenkaan olisi tuollaisen ’munaamisen’ takia alkanut vältellä sosiaalisia tilanteita, vaan olisin luultavasti nauranut sille jälkeenpäin – ja jatkanut tilaisuukssa käymistä. Sosiaalinen ahdistus –vaikka koenkin sitä- ei siis ole minulle elämää kaventava ongelma.
Mutta joillekin sosiaalinen ahdistus muuttuu elämää kaventavaksi ongelmaksi. Pelkäät ehkä punastumista, kuvittelet, että olet punainen kuin rapu, ja kaikki huomaavat sinut ja punastumisesi – ja ajattelevat jotain pahaa. Tai saatat pelätä, että et pysty sanomaan mitään järkevää. Voit pelätä, että äänesi tärisee, että hikoilet, että et pysty suorittamaan jotain tehtävää…joillekin sosiaalinen ahdistuneisuus ilmenee eniten joissakin erityistilanteissa, kuten syödessä, jolloin tuntuu, että ei voi niellä kun on muita läsnä; jotkut eivät pysty kirjoittamaan toisen katsellessa jne. Käsi alkaa täristä, kahvikuppi putoaa –tai ainakin kahvi läikkyy – tai ainakin pelkäät että niin tapahtuu; kompastut hermostuksissasi, kun ajattelet, että kävelyäsi tarkkaillaan…
Jotkut sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivät sanovat olevansa ujoja, mutta eivät kaikki. Monet sellaisetkin jotka eivät ole lainkaan ujoja voivat kärsiä sosiaalisesta ahdistuksesta. Joillekin sosiaalinen ahdistus johtaa sosiaalisten tilanteiden pelkoon – ja sitten paikkojen ja tilanteiden välttelemiseen.
Sosiaalinen ahdistus voi johtaa syrjäytymiseen, vaikeuttaa ihmissuhteiden luomista, rajoittaa uravalintaa…sosiaalisesti ahdistunut saattaa esimerkiksi valita työn missä hän pärjää ahdistuksensa kanssa, mutta joka ei todellisuudessa vastaa hänen kykyjään ja toiveitaan. Sosiaalinen ahdistus, niinkuin muutkin ahdistusongelmat rajoittaa sitä mitä ihminen voi tehdä.
Rankasti yleistäen voidaan kuvailla sosiaalista ahdistuneisuutta näin:
- Menet sosiaaliseen tilaisuuteen.
- Tilanne laukaisee sarjan pelkoja: ’minusta ei pidetä; punastun; jos erehdyn avaamaan suuni, sanon jotain tyhmää…’
- Kielteiset ajatukset/pelot aiheuttavat ahdistuksen rajun lisääntymisen. (pelkoreaktio)
- Ahdistusreaktiota seuraa fyysisiä oireita: kuumottaa, hikoiluttaa, vapisuttaa, on vaikea keskittyä, pahonvointia…
- Kun koet enenevässä määrin noita oireita, niin mitä tapahtuu pelollesi, esim. pelolle, että punastut?…Aivan, se pahenee…aiheuttaen lisää ahdistusta…
- Koetat sitten suojella itseäsi erilaisilla keinoilla: vältät puhumista ettet sanoisi mitään tyhmää, toivot, että kukaan ei vain kysyisi sinulta mitään, välttelet katsekontaktia, välttelet aloitteen tekemistä…mahdollisesti pakenet paikalta niin pian kuin voit – tai vältät menemästä koko paikkaan.
Nuo kohdat kakkosesta kuutoseen muodostavat itseään vahvistavan –ja itseään toteuttavan- noidankehän.
Tehtävä sinulle, ahdistunut ystäväni: Mietihän nyt hetkinen, että miten tuosta noidankehästä voi tehdä lopun.
Teetkö jotain kohdan yksi suhteen? (Veikkaan, että selviytymisstrategiasi tällä hetkellä on juuri tuohon kohtaan puuttuminen, eli siis se, että välttelet jossain määrin sosiaalisia tilanteita). Jos strategiasi on ollut vältellä, niin onko se toiminut? Oletko päässyt ahdistuksestasi? Jos olet, niin onko elämäsi sellaista kuin haluat sen olevan –eli kun et mene niihin juttuihin… Ja oletko todella päässyt peloistasi? Toimiiko siis strategia?
Mieti noita kohtia. Pistän seuraavan osan sosiaalisesta jutustani lauantaina ja kerron oman –terapeutin ja ihmisen – kokemukseeni perustuvan näkökulmani. Näet, oletko samoilla linjoilla kanssani—ja tietenkin, jos kerrot blogissa mitä ajattelet, niin minäkin tiedän mitä sinä ajattelet.
Pikaisiin palaamisiin,
Ari