Esiintymisjännitys ja itseluottamuksen puute voi vaivata monenlaisessa tilanteessa. Äärimmäinen tilanne on tietenkin, kun pitäisi oikein puhua yleisölle. Pitää puhe tai esitys, työpaikalla, koulussa tai vaikkapa häissä. Monelle se on kuolemaa pahempi kohtalo! Silloin olet huomion keskipisteenä ja kaikki sosiaaliset pelkosi nousevat pintaan, täriset ja pahimmillaan saat paniikkikohtauksen tai (luulet että) pyörryt lavalle.
Esiintymisjännitys on yksi sosiaalisen ahdistuneisuuden muoto. Ujous, vaikkakaan ei ole sama asia voi olla osa ongelmaa. Esiintymisjännitystä, sosiaalista ahdistusta, ujoutta ja heikkoa itseluottamusta voidaan muokata ja vähentää oikeilla ‘tempuilla’. Itseluottamus, joka siis voi olla heikko (tai vahva), ja ongelman taustasyy, ei ole stabiili piirre persoonallisuudessa, vaan aina vaihteleva tilanteen ja uskomusten mukaan. Jota jännittää puhuminen vieraille tai huomion keskipisteenä oleminen yleensä vaivaa ainakin tilapaisesti heikentynyt itseluottamus – ja sekin on muutettavissa.
Kaiken taustalla on usein -ei suikaan aina – myös itsetunto-ongelmia tai heikentynyt itsetunto
– joka voi paradoksaalisesti olla ongelma sellaisella, jolla näyttää olevan kova itseluottamus.
Heikko itsetuntokin on muutettavissa vahvaksi. Kannattaa tutustua artikkeliini sisäisestä apinasta.
Elämää – ja sosiaalista elämää, sosiaalista kanssakäymistä – voi rajoittaa jokin noista yllä luetelluista ongelmista, tai ne kaikki. Voisimme tässä yhteydessä yksinkertaisuuden vuoksi nimittää tuollaista ahdistusongelmavyyhteä sosiaaliseksi ahdistukseksi. Katsotaanpa lyhyesti joitakin alueita missä sosiaalinen ahdistus ja esiintymisjännitys voivat rajoittaa elämää.
Itselleni esimerkiksi on aina ollut hankala puhua pienissä ryhmissä, sellaisissa 3–8 hengen porukoissa, missä puhutaan jostain ryhmän tavoitteista, ja puhe yleensä pomppailee vauhdilla niiden aggressiivisten esiintyjien välillä, jotka eivät kärsi itseluottamuksen puutteesta (ainakaan siinä tilanteessa – tai ainakaan näennäisesti).
Englannissa missä en saanut edes käyttää kaunista äidinkieltäni, vaan jouduin solkottamaan epäloogista ulkomaan kieltä, se on ollut kovasti ahdistusta aiheuttavaa. Opiskellessa CBTtä kaikki ryhmätyöt olivat minulle ahdistavia, kuin painajainen. Isossa ryhmässä olen rennompi, sinne ‘hukkuu’ ja tahti on hitaampi.
Useimmille työpaikkahaastattelu on kauhun paikka. Monelle ylipäänsä puhuminen vieraan kanssa on ahdistusta aiheuttavaa. Jotkut eivät voi mennä kauppaan tai pankkiin muuten kuin jonkin turvakäyttäytymisen avulla, ottamalla kaveri mukaan, vetämällä pari olutta pohjalle tai muuta sellaista.
Ongelma vaikuttaa koko elämään. Moni valitsee elämäntyylin, joka sopii ahdistukseen. He eivät tee sitä mitä haluavat, tai mihin oikeasti pystyisivät, ellei turha jännittäminen rajoittaisi heitä, vaan sitä mitä uskaltavat. He eivät pyri uraan, jota oikeasti haluaisivat tai lähesty ihmistä, jota haluaisivat lähestyä. He eivät toteuta todellista potentiaaliaan, ja usein ‘alisuorittavat’ kykyihinsä nähden, koska siten on näennäisesti helpompaa olla ahdistuksen tai jännityksen kanssa, eikä ainakaan tee mitään sosiaalisesti tuomittavaa ja siten tule ‘tuomituksi’ tai eivät koe sosiaalista nolostumista. Tällaisten ongelmien kanssa puhumme terapiassa ns. arvoista, siitä mikä on oikeasti arvokasta ihmiselle. Asetamme käytännöllisiä tavoitteita.
Sosiaalinen ahdistus vaikuttaa salakavalasti niin, että emme aina edes huomaa, että taustalla ovat nuo ongelmat. Ajattelemme vain, että ‘minä olen tallainen’, ‘olen jännittäjätyyppi’, ‘persoonani nyt on tällainen’.
Mutta, mutta: huomaa, mitä kirjoitin edellä: se kaikki on muutettavissa.
Kyseessä ei ole persoonallisuuden piirre eikä varsinkaan ‘sinä persoonana’!
Kyseessä on opittu tapa reagoida. Jos olet oppinut jonkin tavan reagoida, voit oppia myös toisen, sellaisen kuin haluaisit.
Usein se miten me emotionaalisesti reagoimme ‘automaattisesti’ on kehittynyt -oppimisen kautta- jo lapsuuden aikana (monet uskomuksemme itsestämme ja omasta ‘arvostamme’ jo ennen kahdeksatta ikävuotta). Kielteiset reagointimme ovat myös rakentuneet pitkän ajan kuluessa – ja vaikuttavat hankalilta tai mahdottomilta muuttaa. Mutta ne eivät ole mahdottomia muuttaa.
Yksi tutkitusti oikeasti tehokas tapa muuttaa omia pelkojaan on haastaa ajatuksiaan tai siis kognitioita – ja käyttäytymistä ahdistuessa, jota yleensä nimitän lyhyesti CBT:ksi koska olen saanut koulutukseni ja suuren osan työkokemuksestani Britanniassa, missä olen Brittiläisen British Association for Behavioural and Cognitive (BABCP) laillistettu jäsen.
Suomessa käytän oppimiani asioita ja CBT tekniikoita, ja olen kehittänyt CBTpohjaisen INTENSIIVIterapian, joka perustuu CBTn tekniikoihin, on vain vielä intensiivisempää – ja on aivan varmasti tehokasta muutosterapiaa.
CBT ja siitä kehitetty Intensiiviterapia on nimenomaan muutosterapiaa – muutamme yhteistyössä turhia pelkojasi ja haitallisia reagointimalleja – opimme uuden tavan ajatella ja reagoida – ja kasvatamme itseluottamusta mm. sosiaalisissa tilanteissa. CBT on kaiken lisäksi ns. lyhytterapiaa,
ja Intensiiviterapia on hyvin lyhyttä. Yleensä sosiaalinen ahdistus hoituu – tai ainakin vähenee-muutaman tapaamisen hoitojakson aikana. Tällöin yksi hoitojakso tarkoittaa yleensä n. 4 viikoittaista tapaamista (Useimmiten etänä, mutta joskus myös kasvokkain).
Jos haluat keskustella mahdollisesta hoitojaksosta missä lopetat turhan sosiaalisen ahdistuksen, niin
ota yhteyttä.
Emme kuitenkaan aloita suin päin terapiaa, vaan aluksi keskustelemme.
Keskustelemme mm, että sopiiko CBT sinulle juuri tähän haasteeseen, sopiiko intensiivinen terapia juuri nyt sinulle; kannattaako terapia aloittaa juuri nyt, onko sinulla juuri nyt voimia tähän, vai mitä kannattaa tehdä.
Ota rennosti,
Ari.