OCDhen liittyy paljon erilaisia pakkoajatuksia tai pakkomielteitä. Yksi teema, josta jotkut kärsivät todella paljon ja joka aiheuttaa valtavasti ahdistusta, mutta josta ei paljon puhuta, on sensorimotorinen, kehon hallintaan liittyvä OCD.
Ahdistunut kiinnittää alituista huomiota kehon automaattisiin toimintoihin, kuten hengittämiseen, nielemiseen tai silmien räpyttämiseen. Mikä tahansa ylenmääräinen huomio – oikeasti automaattisiin asioihin – voi aiheuttaa kovaa ahdistusta. Tämän tapaiset pakkomielteet tai pakoajatukset voivat olla erityisen brutaaleja, koska ne sisältävät välttämättömiä, jatkuvia ja aina mukana kulkevia prosesseja. Pakkoajatuksista ja pakkomielteistä ei vain pääse eroon tai pakoon, ja tämä tosiasia usein lisää kärsijän ahdistusta.
On tärkeää (ja erityisen tärkeää OCDn hoidossa) selvittää mitä henkilö oikeasti pelkää. Ehkä se hengittäminen sinänsä ei ole pelon ja ahdistuksen aihe. Pelko siitä, että ei koskaan voi lopettaa keskittymistä hengitykseen, tai nielemiseen, tai sydämen lyötiin jne. aiheuttaa kovaa ahdistusta – ja voi lisätä joitakin uusia pelkoja – hulluksi tulemisen pelkoa tai sitä, että ”olen aina ahdistunut”, ja se vaikuttaa kaikkeen elämässä.
Henkilö, pelkää – ja siksi koettaa hallita – esimerkiksi nielemistä – voi oikeasti pelätä tukehtumista – tai pelko voi olla, että ”en koskaan pääse tästä pelosta.” Ei mikään ihme, että OCDsta tällä tavalla kärsivä tekee jotain, mitä tahansa, että ahdistus laskisi, että mitään muuta pahaa ei tapahtuisi, tai että ahdistus ei ainakaan lisääntyisi. Tästä syntyvät ns. pakot. Jotakin täytyy tehdä, sitten se tehdään. Tai sitten asioita vältellään – samoista syistä.
Laskeminen, esimerkiksi, voi auttaa OCDsta kärsivää, keskittymään johonkin muuhun kuin hengittämiseen, tai hän voi alkaa vältellä tiettyjä ruokia – jotta ahdistus ei nousisi. Kuitenkin totuus on, että kompulsointi ei koskaan auta pitkään – sama pätee välttelyn suhteen. Vain pelko vahvistuu. Ja ahdistus. Ja OCD.
Ihminen joka kärsii OCDsta tietää tämän, jos kärsit sensorimotorisesta OCDsta, tiedät varmasti tämän. Ei voi oikein koskaan keskittyä mihinkään muuhun, kuin pakkoajatuksiin ja pelkoihin – se saattaa johtaa muihinkin ongelmiin; ahdistus vain kasvaa, pelot pahenevat. OCD on aina vain keskeisempi osa elämää.
Mikä voisi auttaa? Mikä voisi olla toimivaa terapiaa?
Sama kuin kaikessa OCDssa: ERP, Expose and Response Prevention. Mieluiten INTENSIIVINEN muoto. OCDsta kärsivä tarvitsee apua, ja ERP on paras apu mihin tahansa OCDhen.
Pitää kuitenkin ensiksi selvittää mikä oikeasti aiheuttaa ahdistusta. Kuten edellä on kirjoitettu, sensorimotorisesta OCDsta kärsivä ei ehkä ahdistu automaattisista kehon toiminnoista itsestään. Pelko saattaa olla siinä, että hän yrittää turhan paljon olla ajattelematta tuota asiaa. ERP tässä tapauksessa tarkoittaisi sitä, että sensorimotorisesta OCDsta kärsivä alkaa ajatella tahallaan tuota pakkoajatusta. Tämä voi kuulostaa hullulta. Sitähän juuri ahdistunut yrittää. Lopettaa liiallisen keskittymisen… Joten se on OCDn aihe.
Tilapäinen tavoitteemme terapiassa siis on, että ahdistunut ei enää koeta olla keskittymättä kehon toimintaa. Ahdistus laskee – myöhemmin.
Tavoite on, että ahdistunut ei enää ahdistu niin paljoa, vaikka jopa lisätään toimintaa- ja ahdistavaa ajatusta.
Lopullinen tavoite on sitten se, että tarve keskittyä vähenee—ja ahdistus vähenee.
OCDsta kärsivän – INTENSIIVIterapiassa – pitää olla valmis alkuun jopa lisäämään ahdistusta ja toimia ahdistuksesta huolimatta
INTENSIIVI terapiassa keskitytään kehon toimintaan, jota niin kovasti on yritetty vähentää. Onpa kyseessä tietoisuus hengittämisestä, liika keskittyminen johonkin kehon automaattiseen toimintoon, esimerkiksi silmien räpsyttelyyn tai nielemiseen tai vaikka syljen erittämiseen, tunnistetaan pelot, asetetaan tavoitteet – ja niitä saavutetaan.
Tavoite alkuun on se, että ei niin kauheasti välitetä, vaikka se liika keskittyminen jatkuu. Lopullinen tavoite on, että ahdistus ja kompulsioni vähenee.
Tosiaankin, OCDsta kärsivän tulee aluksi tuntea ahdistusta, jotta hän voi oppia: 1. että se ei ole niin vaarallista ja 2. että se (ahdistus) vähenee.
Toimitaan siis päinvastoin kuin OCD vaatisi, ja päinvastoin kuin mikä tuntuu pakolta.
Tietoinen läsnäolo (Mindfulness) voi tässä vaiheessa olla hyvä lisä terapialle. Esimerkiksi kun keskitytään hengittämiseen. Mindfulnes harjoituksissa voidaan opetella keskittymään rinnan liikkeisiin samalla kun hengitetään. Vain hengitykseen ja rinnan liikkeisiin. Ilman mitään arviota tai tuomintaa. Ollaan vain tietoisia. ERP harjoituksen voi hyvin yhdistää mindfulness – harjoitukseen.
Oikealla terapialla – ihmiset, jotka kärsivät sensorimotorisesta OCDsta voivat pian hengittää vapaasti – kirjaimellisesti.
Jos kärsit OCD:tä ja haluat apua, ota yhteyttä.