Yleisesti ajatellaan, että pakko-oireinen häiriö (OCD = Obsessive-compulsive disorder) tarkoittaa sitä, että ihminen ahdistuessaan pesee käsiänsä kerta toisen jälkeen, tai tarkistaa lukkoja toistuvasti – ja ahdistuu sitten lisää. Todellisuudessa pakko-oireisessa häiriössä (OCD) voi olla monta eri muotoa tai teemaa.
OCD aiheuttaa ahdistusta, masennusta, pelkoa ja käytännön huolia – ei toivottuja asioita koko elämään. OCD:lle tyypillistä on, että se (OCD) tai sen aihe iskee johonkin sellaiseen, joka on siitä kärsivälle erityisen arvokas asia. Tässä on joitakin monista tavoista, joilla OCD voi ilmetä, ja miten se voi vaikuttaa OCD:sta kärsivän ja läheisten koko elämään.
OCD – ylikorostunut vastuuntunto
Jos kärsit OCD:sta, sinulla voi olla ylikorostunut vastuuntunto. Tämä tarkoittaa sitä, että uskot usein että juuri sinulla on kyky, voima ja vastuu estää jotakin pahaa tapahtumasta – ajattelemalla oikeita asioita, välttämällä vääriä ajatuksia, tekemällä juuri oikein, oikeassa rytmissä, koskemalla oikeaan paikkaan, oikeassa järjestyksessä. Ahdistava ajatus koskee jotakin, joka sinulle henkilökohtaisesti merkitsee jotakin tärkeää.
Sitä tulee sitten tehdyksi jotakin – ihan mitä vain – että sitä pahaa ei tapahtuisi. ”Magical Thinking” eli taikausko on samantapaista. Teet jotakin varmuuden vuoksi, ja tunnet kovaa ahdistusta, jos et tee sitä tekoa. Syntyy toistuva teko, joka tuntuu ihan pakolta, on pakko tehdä näin. Siksi puhumme pakko-oireesta. Sinusta tuntuu, että on ihan pakko tehdä näitä temppuja. Ne temput voivat olla ihan mitä tahansa, ja ovat usein omastakin mielestä järjettömiä.
Tekemiset tai tekemättä jättämiset muuttuvat ajan myötä rituaalimaisiksi ja aiheuttavat vain lisää ahdistusta. OCD:sta kärsivä voi jäädä jumiin noihin tekemisiin, tehdään vain toistuvasti jotakin, varmuuden vuoksi. Aina tuntuu, että jos teen jotakin ”väärin”, niin jotakin karmeaa tapahtuu, ja se on lisäksi minun syyni – muu elämä jää elämättä.
Terapiassa emme yleensä aseta tavoitteeksi vastuuntunnon lisäämistä, vaan usein jotain aivan päinvastaista, ja jopa lisäämme aluksi vastuuntunnottomuutta ja ahdistusta.
Onko sinulla pakko-ajatuksia, joista haluaisit keskustella? Ota yhteyttä!
Epävarmuuden sietämättömyys OCD:ssa
OCD:lle on tyypillistä se, että ahdistuksesta kärsivä yrittää olla aivan varma, että sitä pelättyä ei tapahdu. Jos jää pienikin epävarmuuden siemen mieleen, niin tuntuu siltä että asia menee niin kuin on pelätty – ja pitää saada siis varmuus.
Mutta onko maailmassa mitään ihan varmaa?
Jos ykköskohta pitää paikkansa, minulla on vastuu – ja kakkoskohtakin on totta, eli en oikein kestä epävarmuutta, niin varmasti ahdistun, koska en voi olla ihan varma lopputuloksesta.
Terapiassa kysyn usein asiakkaalta: ”Minkälaisia ongelmatyyppejä on olemassa?” Sitten keskustelemme kolmesta eri ongelmatyypistä joita tulee usein murehdittua ja joista seurauksena on vain lisääntynyt ahdistus, vaikka piti lisätä varmuutta ja vähentää ahdistusta. Ogelmatyyppejä, joista puhumme, on:
1. Ongelma on todellinen, olemassa oleva, ja se voidaan ratkaista. (Esimerkiksi joku työhön liittyvä asia).
Kysymys on: Kannattaako sitä murehtia? Lisätä ahdistusta? Lisääkö murehtiminen oikeasti varmuutta? Vai kannattaako vain ratkaista se? Ahdistuksesta huolimatta.
2. Ongelma on todellinen, olemassa oleva. Mutta sitä ei voi ratkaista. (Esimerkiksi joku todella iso ongelma; maailmanlaajuinen, tai vaikka vakava sairaus).
Sama kysymys: Kannattaako sitä murehtia? Hyödyttääkö se jotenkin? Vähentääkö se ahdistusta? Todellisuudessa murehtimalla vain lisätään ahdistusta. Koska oikeata ongelmaa ei voida ratkaista – ollaan edes murehtimatta, näin säilyy kyllä tuo yksi ongelma, mutta ei luoda ainakaan toista (ahdistus). Tämä voi olla vaikeaa – siitä kannattaa puhua terapiassa. Sureminen on eri asia kuin jatkuva murehtiminen.
3. Nyt tullaan varsinaiseen OCD-ongelmaan: ”Mitä jos? Entä jos?” Kysymyksiin, eli ongelma on sellainen ongelma, että sitä ei ole olemassa. Mutta siitä voi tulla ongelma! Tämä on OCD:ssa yleensä se suurin ongelma. Ongelmaa ei edes ole! Mutta siitä voi tulla ongelma – ja siksi varmuuden vuoksi tehdään asioita.
Kysymys kuuluu: Kannattaako sitä murehtia? Eli kannattaako yrittää olla varma? Onko siitä jotain hyötyä? Kannattaako tehdä rituaaleja? Mitä se tekee uskomukselle, että jotakin on tehtävä? Epävarmuuden huono sietäminen, tai epävarmuuden epätoivoinen muuttaminen varmuudeksi voi johtaa OCD tekoihin.
Terapiassa tavoitteena ei ole varmuuden lisääminen, vaan erilainen/uudenlainen suhtautuminen epävarmuuteen.
Onko sinulla pakko-ajatuksia, joista haluaisit keskustella? Ota yhteyttä!
Tunkeilevat/ahdistavat ajatukset
Kuinka tärkeänä tai merkittävänä pidät ajatuksiasi?
On tärkeää ymmärtää, että joka ainoa ihminen kokee epämiellyttäviä, tunkeilevia ja ahdistusta aiheuttavia ajatuksia ja epäilyksiä, jotka ovat henkilön omasta mielestä vastenmielisiä ja usein täysin mielettömiä. Ne aiheuttavat ahdistusta, koska ovat epämiellyttäviä – ja yleensä aivan päinvastaisia kuin mitä ihminen oikeasti haluaa.
On lukuisia tutkimuksia, joissa on kysytty ihmisiltä, joilla ei ole OCD:ta, millaisia vastenmielisiä ajatuksia he kokevat? Tulos on ollut, että ei ole mitään eroa ajatuksilla, olipa kyseisellä ihmisellä OCD tai ei. Ajatus tai sen eri muodot (mm. epäilys) ei siis voi olla terapeuttinen vastustajamme tai vihollinen. On normaalia saada hulluja ajatuksia.
OCD:ssa ongelma tulee siitä, että tuollainen ajatus saa merkitystä. Yleensä se merkitys on, että hullu ajatus tarkoittaa jotakin vikaa minussa. Sitten hullua ajatusta yritetään jotenkin estää, tai ajaa pois, jotenkin kontrolloida, ja muodostuu vähitellen niin sanottuja rituaaleja.
Kun tämän yhdistää kohtaan 1 ja 2 (minulla on aina vastuu; koetan olla aina aivan varma). OCD syntyy!
Terapiassa emme koeta aluksi päästä ajatuksista eroon. Opimme ensin, että niillä ei ehkä ole sellaista merkitystä kuin olet ajatellut.
Onko sinulla pakko-ajatuksia, joista haluaisit keskustella? Ota yhteyttä!