Olen kirjoittanut joitakin artikkeleita sosiaalisesta ahdistukesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Olen kirjoittanut myös esiintymisjännityksestä joka on yksi sosiaalisen ahdistuksen muoto…ja joka vaivaa melkein kaikkia. Useimmat meistä kammoavat julkista esiintymistä, vaikka jotkut jopa tienaavat elantonsa enemmän tai vähemmän puhumalla toisille, myymällä tuotteita, kertomalla juttuja…ja jotkut jopa ovat oppineet nauttimaan porukan edessä seisomisesta ja puhumisesta!
Mutta siis useimmat meistä eivät juuri nauti esiintymisestä tai huomion kohteena olemisesta.
Useimmissa artikkeleissani olen lähestynyt asiaa sosiaalisen ahdistuksen kognitiivisen mallin mukaisesti, mikä tarkoittaa sitä, että olen keskittynyt siihen, mitä useimmat pelkäävät itse sosiaalisessa tilanteessa: jonkinlaista munaamista, arvostelun kohteeksi joutumista, oman jännittyneidyyden näkymistä…ja tuo pelko sitten lisää pelättyjä oireita…ja pelko lisääntyy. Olen puhunut noista noidankehistä väsyksiin asti, jankuttanut uudestaan ja uudestaan. Tarkoitukseni on ollut sama kuin siloin kun puhun paniikista: osoittaa, että suojakäyttäytymisilläsi teet asian itsellesi pahemmaksi. Mitä tahansa teetkin ollaksesi ‘turvassa’ sosiaalisessa tilanteessa (tai jos vältät niitä) niin se käyttäytyminen vain pitää pelkojasi yllä. Keskityt vain itseesi ja pelkoihisi, huomaat vain oireesi – ja lisäät pelkoasi siitä, että sinua arvostellaan.
Olen käsitelly vähemmän sitä puolta, miten itsetuntosi eli oma arviosi itsestäsi, omasta arvoatasi, voi myös olla ongelmaa ylläpitävä tekijä. Jos itsetuntosi on heikko niin että ajattelet, että sinun pitää jotenkin miellyttää toisia, jotenkin erityisellä käyttäytymisellä ansaita asemasi sosiaalisessa tilanteessa, niin silloin et ehkä aluksi keskity niinkään fyysisiin oireisiin tai psyykkisiin oireisiin, vaan siihen, että olet vain yleisesti alakynnessä ja siksi ‘ei hyväksytty’. Tämä kyllä sitten johtaa erilaisiin oireidenkin pelkoihin: ‘apua, ehkä punastun…olen ruma…tyhmä…en osaa sanoa mitään järkevää’…jne.
Jos kärsit huonosta itsetunnosta, niin voi olla, että pelkästään pelkojasi kohtaamalla et voita perusteellista huonoa arviota itsestäsi. Toisaalta voi olla, että juuri se pikku juttu, että menetkin siihen pelättyyn tilaisuuteen ja sanot mielipiteesi voi olla kaikki mitä tarvitaan jotta alat uskoa itsestäsi positiivisemman läksyn. Jos sanot mitä ajattelet, ja yllätykseksesi saat myönteistä vastakaikua, tämä kokemus voi olla alkuna sille, että koet itsesi erilailla. Useille joiden itsetunto on jostain syystä huono, tämä ei kuitenkaan riitä. Heillä on tapana ajatella, että “he olivat vain ystävällisiä, mutta eivät todella tarkoittaneet sitä…tai: “Minulla kävi vain säkä, mutta ensi kerralla…”
Huono itsetunto johtaa usein sosiaaliseen eristäytymiseen. Tämä johtaa lisääntyvään sosiaaliseen ahdistuneisuuteen ja masennukseen. Puhumme tässä siis jälleen noidankehistä niinkuin sosiaalisessa ahdistuneisuudessakin, mutta nämä noidankehät ovat laajempia ja epäselvempiä.
Jos huono itsetunto on ydinongelmasi ja se aiheuttaa muita ongelmia, kuten sosiaalista eristyneisyyttä, niin saatat hyötyä kognitiivisesta terapiasta.
Kognitiivisessa terapiassa tunnistetaan täsmällisesti se mikä (pelko, ajatusmalli, uskomus ja käyttäytyminen) ylläpitää ongelmaasi. Mitä oikein pelkäät, mitä uskot itsestäsi, ja ennen kaikkea: miten haluat asioiden olevan toisin.
Huonon itsetunnon aiheuttamasta sosiaalisesta ahdistuneisuudesta pääsee eroon, niinkuin muistakin emotionaalisista ongelmista, mutta niinkuin kaikkissa ongelmissa: se vaati hiukan rohkeutta, jonkin verran (kauhistus!) työtä, ja sitä, että asioita aletaan tehdä eri lailla. Mutta ongelma on voitettavissa.