Kontaminaatio/likaisuus/Hygienia
Kontaminaatio-OCD tarkoittaa, että ihminen pelkää saavansa jonkun vakavan tartunnan omien (väärien) toimien takia, tai aiheuttavansa vahinkoa jollekin toiselle. Siitä seuraa – mielessä – pelätty: kontaminaatio.
Yleensä kontaminaatio-OCDta pitää yllä se, että koettaa olla ihan varma, että ei aiheuta tällaisia ”vaaroja”.
Vaarallisiksi koetut asiat voivat olla esimerkiksi mikrobeja, eli bakteereja tai viruksia, paikoissa, jossa ne voisivat olla vaarallisia ja/tai haitallisia nesteitä, ruumiin eritteitä, myrkkyjä, radioaktiivisia aineita… Sanalla sanoen vaarallisia aineita.
Aineita on. Se on tosiasia. Ei ole terapeuttisesti mitään hyötyä siitä, että koetetaan muuttaa tosiasioita. Ongelma on, että OCD:sta kärsivä yrittää olla ihan varma, että ne eivät aiheuta vahinkoa ja siksi hän alkaa rituaalimaisesti ”suojella” itseään, ja muita.
Helpoiten tämä näkyy lisääntyneenä pesemisenä, joitakin vaarallisiksi koettuja paikkoja tai tilanteita voidaan alkaa vältellä, mielessä aletaan usein keskittyä aiheisiin ja yritetään analysoida asioita ja tilanteita. Todellisuudessa vain ahdistus lisääntyy – ja mahdollinen OCD pahenee.
Terapiassa emme tietenkään väitä, että tuollaisia aineita ei ole. CBT-terapiassa, muutosterapiassa, INTENSIIVIterapiassa tavoitteena tulee olemaan se, että nuo aiheet ja aineet eivät saa niin keskeistä osaa elämässä. Olemme realistisia.