Pelkäätkö esiintymistä? Tai ihmisjoukkoja, ryhmiä, kouluruokaloita, kokoontumisia? Vai pelkäätkö päätösten tekemistä? Uusia tuttavuuksia? Epävarmuutta, jolloin kaiken pitää olla sinun hallinnassasi…?
Jankutan kirjoituksissani samaa: pelostasi huolimatta: tee se. Tee juuri se, mitä pelkäät (jos se siis on sellaista mitä oikeasti haluaisit), koe ahdistus, koe pelko ja tee se silti. Ahdistus loppuu ja pelko loppuu kun huomaat kykeneväsi ja pärjääväsi aivan hyvin.
Ihmiset tosiaankin oppivat uskomattoman tehokkaasti näin ja pääsevät todella vaikeistakin peloista. Jokin aika sitten uloskirjoitin potilaan joka oli kärsinyt pakko-oireisesta häiriöstä yli kymmenen vuotta. Kutsun häntä tässä Sueksi. Sue oli hoitooni tullessaan itsemurhainen koska oli niin toivoton. Pelot rajoittivat kaikkea. Vain esimerkkinä: Sue ei voinut puhua puhelimessa, koska pelkäsi antavansa ihmisille huomaamattaan vahingollisia neuvoja, jotka aiheuttavat ihmisen kuoleman. Hän ei voinut ylipäänsä puhua ihmisille joita ei tuntenut, koska koki niin valtavan ahdistuksen – ja pelon siitä, että jotain pahaa tapahtuu, ja se on hänen syynsä…hän ei voinut käydä kaupoissa, pitää lastenlapsiaan sylissään…kaikki erilaisten pelkojen takia.
Yksi traagisimmista rajoitteista oli, että Sue ei voinut kirjoittaa mitään, koska pelkäsi samaa, että aiheuttaa vahinkoa lukijoille, ei varsinkaan mitään minkä joku lapsi voisi lukea…joku lukee ja kuolee…hän joutui lopettamaan työnsäkin koska siihen liittyi jonkin verran kirjoittamista..jne jne.
Kuitenkin Sue rakasti kirjoittamsita ja oli nuorempana haaveillut kirjailijan urasta.
Pelkojen neutraloimiseksi Sue suoritti kaikenlaisia rituaaleja päivittäin ja monta kertaa päivässä. Käsiä piti pestä kymmeniä kertoja päivässä, vaatteet piti vaihtaa ja pestä aina kun oli ollut tekemisissä yhdenkään ihmisen kanssa. Erilaisia tarkistamisia pit suorittaa tuntitolkulla päivittäin. En tässä paneudu noihin kompulsioihin ja niiden syihin sen enempää – se vain sekoittaisi ja hämmentäisi. Tarkoitukseni oli vain osoittaa, että ihminen voi oppia ja muuttua peloista huolimatta. Sue pääsi kaikista kompulsioista muutamassa kuukaudessa ja…
Hän on nyt julkaiseva kirjailija! Hoidon alkutavoitteita oli saada hänet kirjoittamaan, aluksi itselleen, sitten minulle, sitten perheelle ja niin edelleen – pelosta huolimatta. Hän ei uskonut, että se olisi mahdollista, pelko tuntui niin ylivoimaiselta, mutta oli valmis panemaan itsensä likoon.
Muutama itku siinä itkettiin ahdistuksessa, mutta…pelko kaikkosi ja nyt Sue toteuttaa sitä mistä oli aina haaveillut, mutta ei uskonut koskaan saavuttavansa…koska pelko rajoitti! Hän on julkaissut muutaman kirjan (yhden lasten kirjankin!), häntä on haastateltu TVssä ja radiossa, hän käy luennoimassa yliopistoissa…
Mikä muutos! Tuo kaikki osaaminen oli hänessä itsessään. En minä hänestä tehnyt kirjailijaa. Hän oli lahjakas kirjoittaja, mutta pelko esti tekemästä sitä mitä hän halusi – ja mihin oikeasti kykeni. Pelko olisi estänyt häntä edelleen jollei hän olisi hakeutunut terapiaan – ja alkanut sitten tehdä sitä mitä pelkäsi.
Nykyään Sue käy myös sujuvasti kaupoissa, seurustelee lastenlasten kanssa vapaasti…pelko ei enää aseta rajoituksia.
Olemme muuten yhdessä suunnitelleet hänen kokemuksensa kirjoittamista ja kääntämistä suomeksi, joten jos hyvin käy, niin saat sen luettavaksesi jossain vaiheessa. (aina minullakin on näitä haaveita, mutta usein elämän realiteetit, kuten aikapula tulevat väliin…mutta näin ainakin suunnittelemme)
Viestini tänään on: älä anna pelon rajoittaa sitä mitä elämältä todella haluat! Tee se. Voit tarvita apua alkuvaiheessa. Pyydä sitä, osta sitä, etsi sitä. Pääasia on, että otat ensimmäiset askeleet etkä anna pelon rajoittaa tai ainakaan tyystin estää sinua.
http://paniikkihairio.fi/ota-yhteytta/