Eksistentiaalinen ja filosofinen OCD
Useimmille ihmisille OCD, eli pakko-oireinen häiriö, tarkoittaa jonkun ihmisen taipumusta pestä käsiään kovasti – tai sellaista ihmistä, joka on yliorganisoitunut, tai erityisen taipuvainen pitämään asiat ja tavarat järjestyksessä. Voi olla sen takia hankala joskus huomata, että kyseessä on OCD, jos jollakulla on taipumuksia, jotka eivät sovi tähän kuvaan.
Mietitäänpä hetki, mitä OCD eli pakko-oireinen häiriö oikein tarkoittaa.
OCD on sitä, että ihminen yrittää olla ihan varma. Aivan varma, varsinkin tärkeistä asioista. Aivan varma siitä, että ei ole tullut tehtyä vääriä päätöksiä tai tehtyä vääriä johtopäätöksiä, tullut vääriä ajatuksia tai että ei ole tullut laitettua asioita väärään järjestykseen – jotenkin aina pitää olla varma. Jos käsissä on likaa, on varmistettava, että sitä ei ole liikaa, tai että ei ainakaan aiheuta vahinkoa jollekulle. Jos kynät ovat väärässä järjestyksessä, on varmistettava että ne tuntuvat olevan oikeassa järjestyksessä, muuten jotain pahaa voisi tapahtua, ja niin edelleen. OCDsta kärsivät yleensä tahtovat olla ihan varmoja – siitä, että mitään pahaa ei tapahdu.
Otetaanpa toisenlainen esimerkki: moni meistä pohtii joskus ajatusta elämän tarkoituksesta. Tai maailmankaikkeuden tarkoituksesta. Useimmat meistä tyytyvät siihen, että emme saa, emmekä tarvitse vastauksia, kaikkeen kysymäämme. Jotkut onnelliset voivat sanoa, että ovat löytäneet itseään tyydyttävän vastauksen. Mutta jos kärsit ns. eksistentiaalisesta tai filosofisesta OCDsta, tahdot olla aivan varma! Tällaisista asioita ja ajatuksista voi tulla ahdistavia ja kuluttavia.
Dave 24-vuotias, ohjelmoija:
”En voi lopettaa sen miettimistä miksi me olemme olemassa ja onko elämällä oikeasti mitään tarkoitusta! Se kiertää päässäni uudestaan ja uudestaan. Koko päivän, aamusta iltaan. Ajattelen vain: entä jos en saa asiaa koskaan selville, entä jos elämällä ei ole oikeasti mitään merkitystä?
Minä kuolen jonakin päivänä – ja sitten minua ei enää ole. On aivan kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan. Sitten kysyn itseltäni aina saman kysymyksen: Mitä hyötyä on elämisestä, jos kuitenkin kuolemme?”
Ahdistavat ajatukset ovat pelottavia tai filosofisia tai molempia, yhteistä niille on, että ahdistunut henkilö ei saa varmoja vastauksia – yrittäessään varmistaa, hän pyörittää niitä päässään. Ja ahdistuu lisää.
Ajatukset pyörivät elämän merkityksen tai tarkoituksen ympärillä, usein ahdistunut ihminen alkaa epäillä koko maailman olemassaoloa – tai omaa olemassaoloa.
Minä olen kokenut terapeuttina, että eksistentiaalisesta OCDsta kärsivä alkaa epäillä myös terapian olemassaoloa – tai terapeutin (minun) olemassaoloa. En siis ehkä ole olemassa. Ollako vaiko eikö olla..?
Eksistentiaaliset ahdistavat ajatukset ovat tavallisia, koska suurin osa ihmisistä joskus kokee sellaisia. Useimmat meistä voivat jättää ajatuksen käsittelemättä, ehkä vain olkaa kohauttaen – ja samalla ajatellen: ”Olipa typerä ajatus!”
Eksistentiaalisia ajatuksia voi joskus sekoittaa toisenlaisiin ajatuksiin, vaikkapa depressiosta johtuviin ajatuksiin. Kun joku kärsii depressiosta, hän voi kokea ahdistusta ja murhetta, ja muita kielteisiä ajatuksia ja tunteita. Koko elämä voi tuntua turhalta, siihen voi myös liittyä toistuvia ajatuksia. Niin kuin OCDssa.
Eksistentiaalisesta obsessiosta kärsivä ei ole ehkä lähtökohtaisesti masentunut. Hän ahdistuu, koska ei saa selvyyttä asiaan. Siitä saattaa seurata masennus – tai masentavia ajatuksia. Joka tapauksessa OCD ja varsinkin eksistentiaalinen OCD on monimutkainen sairaus, joka lisää ahdistusta.
Ei niin, että eksistentiaalisesta OCDsta kärsivä tajuaa jotakin mitä muut eivät. Vaan niin, että hän ajattelee, että hänen täytyisi tämä tajuta tai suorittaa oikein. Eikä kuitenkaan ymmärrä täysin. Siitä voi seurata esimerkiksi masennus.
Ihmiselle voidaan antaa tällöin väärä diagnoosi, kun joku kärsii toistuvista ahdistavista ajatuksista, ja koettaa olla varma, hän kärsii todennäköisesti ahdistuksesta nimeltä OCD, eikä alkusyy ole esimerkiksi GAD (yleistynyt ahdistuneisuus) tai masennus.
Ulla, 38-vuotias, kotiäiti:
”En pääse siitä ajatuksesta, että kaikki mitä näen, ei ole ehkä totta… kuinka voin olla varma siitä, että se mitä näen ei ole totta?
Se ajatus, että kaikki ei ehkä ole totta – puolisoni ja lapseni eivät ehkä ole totta, on valtavan ahdistava.
Jos sitten joskus saan jotakin, joka tuntuu varmuudelta, alan epäillä itseäni: Miksi minulle tulee tällaisia ajatuksia? Olenko hullu? Vai olenko koomassa?”
Vaikka et kärsi OCDsta voit joskus jäädä jumiin miettimään, miksi sait joitakin ajatuksia – ja voit alkaa myös miettiä, että sait ehkä ajatuksia jostakin tietystä syystä, tai ne merkitsevät jotakin – pahaa – sinusta. Voit kuitenkin jättää ajatukset käsittelemättä.
Jos kärsit OCDsta, ajatusten käsittely ja varsinkin niiden käsittelemättä jättäminen on paljon vaikeampaa. Kun kärsii OCDsta, ajatusten kanssa ei voi väitellä, eikä niitä voi järkeilyllä ajaa pois, niitä ei voi kyseenalaistaa. Tämä pitää paikkansa erityisesti eksistentiaalisesta OCDsta. Mitä tahansa järkevää keksitkin, se luisuu pois, yleensä parissa minuutissa.
Ja ahdistus vain kasvaa.
Miten hoitaa eksistentiaalista OCDta? Voidaanko sitä hoitaa? Kirjoitan siitä seuraavaksi.
***
Jos kärsit olemassa olon pakkomielteestä ja haluat apua, ota rohkeasti yhteyttä.